SIMA, Googlen DeepMindin uusi tekoäly mullistaa peliteollisuutta

Teköälyteknologian kehitys on ollut huimaa viime vuosina. Yksi eniten huomiota saanut innovaatio on tekoäly, jonka käyttö on levinnyt lukuisille aloille. Nykyään tekoäly pystyy jo oppimaan sekä tekemään itsenäisiä päätöksiä koneoppimisen ja algoritmien perusteella. Tekoäly on tehnyt myös merkittävää tuloaan pelimaailmaan, ja sen vaikutukset ovat jo näkyviä. Tekoäly voi esimerkiksi parantaa pelikokemusta monella eri tavalla, mukaan lukien aiempaa realistisemmilla grafiikoilla, älykkäillä NPC-hahmoilla ja personoiduilla kokemuksilla. Tekoälyn käyttö pelaamisessa on vasta alussa, ja tulevaisuuden kehityksen myötä sen vaikutuksen uskotaan olevan suorastaan vallankumouksellinen.
Viimeisimmät pelaamisen tekoälyä koskevat uutiset ovat pyörineet SIMAn ympärillä. Tällä SIMAlla ei ole mitään tekemistä pidetyn vappujuoman kanssa, vaan se on lyhenne sanoista Scalable Instructable Multiworld Agent. Tässä artikkelissa tutustumme SIMAan ja sen pelimaailmaa kohahduttaneisiin kykyihin.
Mikä on SIMA?
Googlen omistama DeepMind tekoäly-yritys on julkaissut SIMA-nimisen tekoälyagentin, joka pystyy seuraamaan luonnollisen kielen ohjeita suorittaakseen erilaisia, ihmisen kaltaisia tehtäviä 3D-virtuaaliympäristöissä, kuten videopeleissä. DeepMindin kuvauksen mukaan SIMA on ”yleistajuinen tekoälyagentti 3D-virtuaaliympäristöihin”. SIMA ei olekaan aivan tavallinen tekoäly, vaan kuin älykäs joukkuetoveri, joka osaa pelata lukuisia pelejä ja noudattaa käskyjä. SIMAn kyky toimia virtuaalisissa ympäristöissä ei rajoitu vain tiettyä tarinaa seuraaviin lineaarisiin peleihin, vaan sitä voidaan käyttää myös avoimen maailman peleissä.
SIMAa on koulutettu ja testattu yhdeksässä eri videopelissä, ja niissä on keskitytty avoimen maailman peleihin, jotta SIMA kartuttaisi yleisempiä pelitaitoja. Perinteisestä tekoälystä poiketen SIMA oppii tarkkailemalla ihmisten pelaamista sen sijaan, että se tukeutuisi esimerkiksi pelkästään pelissä saataviin pisteisiin. Tämä ainutlaatuinen lähestymistapa tekee SIMAsta mukautuvamman erilaisiin peliskenaarioihin. Aiemmin peleissä käytetty tekoäly on perustunut ennalta määrättyihin sääntöihin ja vahvistusoppimiseen, mutta SIMA on paljon joustavampi, sillä se pystyy reagoimaan muuttuviin peliympäristöihin ja -tapahtumiin. Toisin sanoen, SIMA on jo potentiaalinen virtuaalinen pelikaveri videopelien pelaamiseen!
Miten SIMA vaikuttaa pelaamiseen?
SIMA pelaa yhdessä pelaajien kanssa toimien ihmispelaajan tavoin noudattamalla sanallisia komentoja. SIMAa ei kuitenkaan ole viritettty voittamaan peliä, vaan sen on tarkoitus toimia ihmispelaajien rinnalla ja suorittaa toimintoja luonnollisen kielen kehotusten perusteella.
SIMA tarvitsee toimiakseen vain kaksi asiaa: ruudulla näkyvät kuvat ja pelaajan antamat luonnollisen kielen komennot, kuten “Kiipeä tikkaille” tai “Käänny vasemmalle”.
Kun SIMAn suoriutumista testattiin peleissä, se oppi muun muassa lentämään avaruusalusta ja rakentamaan veistoksia rakennuspalikoista – nämä tehtävät suoritettiin ohjaamalla pelin päähenkilöä hiiren ja näppäimistön avulla. Tähän mennessä SIMA on oppinut noin 600 erilaista toimintaa. SIMAa kehitetään koko ajan, ja se tulee oppimaan monimutkaisempia komentoja.
Mielenkiintoista on se, että testien mukaan SIMAn integroiminen peleihin on lisännyt pelaajien sitoutumista 60 prosentilla, mikä osoittaa sen vaikutuksen pelikokemuksen parantamiseen. Toisaalta pelaajat ovat esittäneet huolensa tekoälyn käytöstä peleissä. Yksi pelaajien huolenaiheista on se, että tekoälyagentit saattavat saavuttaa keinotekoisen yleisen älykkyyden tason (AGI = Artificial General Intelligence), jolla tarkoitetaan tekoälyä, joka pärjää ihmisiä paremmin. Näin ollen pelaajat eivät enää kykenisi päihittämään peleissä tekoälyagentteja, joita saatetaan käyttää hyvin huomaamattomasti.
SIMA ja iGaming-alan mahdollisuudet
Tekoälyn käyttö nettikasinoilla ei ole uusi juttu, sillä sitä hyödynnetään jo monissa toiminnoissa. Tekoäly avustaa niin datan keruussa, asiakaspalvelussa, automaattisten rahanpesuilmoitusten tekemisessä ja toistuvien laskujen käsittelyssä. Kehittyneet tekoälyalgoritmit pystyvät jo käsittelemään valtavia tietomääriä reaaliajassa, mikä tuo lukuisia uusia mahdollisuuksia esimerkiksi pelien suunnittelussa, vastuullisen pelaamisen tukemisessa, maksujen turvallisuudessa ja asiakaspalvelussa.
Tekoälyllä arvellaan olevan paljon muutakin potentiaalia rahapelien maailmassa. Vaikka SIMAa ei ole vielä testattu nettikasinoilla, on hyvin mahdollista että se, tai vastaava tekoäly, tulee olemaan osa rahapelaamista netissä. Etenkin live-pelaamisessa SIMAlla – ja ylipäätään tekoälyllä – on paljon potentiaalia. Nykyään live casino -peleissä SIMAn voisi esimerkiksi kuvitella korvaavan joidenkin live-pelien jakajat, kun se oppii pelin salat ja osaa johtaa peliä ihmisen tavoin. SIMAn kaltaista tekoälyä voisi käyttää myös pelistategioiden kehittämiseen esimerkiksi pokerissa. Tekoäly voisi analysoida vastustajien peliliikkeitä ja ehdottaa optimaalisia strategisia päätöksiä sen perusteella. SIMA voisi myös olla mukana pelipöydässä, jossa se voisi pelata virtuaalihahmona ihmisten mukana.
Yhteenveto: SIMAn potentiaali pelaamisessa
Tekoälyä kehitetään lukuisia eri tarpeita ja aloja varten. Monelle tekstiä tuottava Chat GPT on jo tuttu kaveri, mutta tekoälyn mullistavat ominaisuudet eivät rajoitu siihen. Open AI -yhtiö on kehittänyt muun muassa myös Sora-nimisen työkalun, joka muokkaa tekstistä videoita. Vastaavaa omaa sovellustaan työstävät myös Google ja Meta. Tekoäly on jo merkittävässä roolissa elokuva-alalla, ja yksi ennuste on jopa se, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tekoäly tulee tekemään elokuvat.
SIMA on yksi tekoälykehityksen haaroista, joka antaa esimakua siihen, mihin kaikkeen tekoälyä tullaan käyttämään. Peliteollisuus on yksi kasvavista ja globaalisti merkittävistä viihdeteollisuuden sektoreista, joten ei ole ihme, että tekoälyn kehityksen edistyaskeleet koskevat myös pelaamista. Olipa kyse mobiilipeleistä, videopeleistä tai kasinopeleistä, tekoälyn käyttö tulee näyttelemään suurempaa osaa vuosi vuodelta.
SIMAn kykyä ymmärtää ja toteuttaa annettuja ohjeita pidetään jo hämmästyttävänä. Täydellinen se ei kuitenkaan vielä ole. Vaikka SIMAn suoriutuminen näyttää hyvin lupaavalta, on sen toiminnassa vielä parannettavaa; SIMAa testattiin Hello Gamesin kehittämässä ja julkaisemassa No Man’s Sky -toimintaseikkailupelissä, ja se suoriutui noin 60 prosentin veroisesti ihmisen kapasiteettiin verraten. Pelaajat kuitenkin odottavat mielenkiinnolla SIMAn – ja muiden tekoälyagenttien – kehitystä, ja millaista roolia ne tulevat näyttelemään tulevaisuuden pelaamisessa.